Se valmistui sittenkin!

Noniin! Eipäs olekaan taas pitkään aikaan tullut kirjoiteltua tänne. Luonnoksissa on kyllä ollut parikin tekstiä valmistumassa, mutta sitten tuli aina taas jotain muuta. Tässä kun on ollut vähän se sellainen toinenkin kirjoitusprojekti menossa. Kuten jo yli vuosi sitten – apua, siitäkin on jo niin kauan! – kirjoitin, niin gradua tosiaan pukkaa, mulla loppui opinto-oikeus tuossa vuodenvaihteessa ja sitä ennen oli tarkoitus saada paperit ulos. Eikä edes pelkkä tarkoitus, vaan että saan. Prkl sentään.

Jätski kädessä ja kaveri vierellä jopa gradukirjoista tuli jollain lailla siedettäviä.

Asennetta ja aika paljon työtunteja siihen tarvittiin, mutta arvatkaapas mitä, mää tein sen! Musta tuli maisteri. Wuhuu! Tuntuu kyllä oikeasti niin oudolta, vaikka onnellinen ja ylpeä itsestäni olenkin. Se pelottava gradu oli kuitenkin koko ajan ollut niin ikuisuusprojekti ja olin jo ihan tottunut ajatukseen, että se on mielenpäällä ja vaivaa keskeneräisyydellään. Ja että sen kirjoittamiseen menee kaikki lomat ja viikonloput ja että kerrankin, kun vähän pitää vapaata, niin siitäkin on sitten heti semisti huono omatunto. Vaan eipä ole enää. Melkoisen huikeata.

Näin jälkeenpäin tarkasteltuna kaikki meni lopulta melko kivuttomasti. Siis ihan tolkuttoman määrän työtunteja siihen sai tietysti uhrata, mutta sitten kun vaan ryhtyi hommiin, niin siinä se pikkuhiljaa valmistui. Alkuun motivoin itseäni erilaisilla palkintojärjestelmillä ja tehtailin hampaat irvessä tietyn määrän sivuja, kun joku tarpeeksi hyvin osasi potkaista persuksille, mutta syksyä kohti mentäessä alkoi motivaatiokin koko ajan enemmän ja enemmän tulla sisältäpäin. Ei nyt niin, että minusta mikään intohimoinen tutkija olisi yhtäkkiä kasvanut, mutta enemmänkin, että tiesin, mitä olen tekemässä, pääsin hyvään rytmiin, kalenterissa oli muutamia viikkoja opintovapaata töistä ja aloin itsekin uskoa siihen, että hei, täähän tästä joskus ihan jopa valmistuu.

Ihan selvästi sille piti vain raivata tilaa kalenteriin. Ottaa se prioriteetiksi ja jättää hetkeksi kaikki muu vähän vähemmälle. Töiden ohessa kirjoittaminen oli välillä hieman haasteellista, mutta ei sekään näköjään mahdotonta ole. Jos nyt pitäisi jotain rohkaisevia sanoja sanoa tai antaa hyviä vinkkejä, niin parhaiten sain kyllä tekstiä syntymään silloin, kun oikeasti pystyin keskittymään siihen pitkiä aikoja kerrallaan ja monta päivää putkeen. Alkuun siihen riittivät yksittäiset gradulle uhratut viikot kerran kuukaudessa ja lopulta käytin kesälomastani kolme viikkoa kirjoittamiseen ja syksyllä odotti vielä kolmen viikon opintovapaa. Puhumattakaan tietysti niistä aika monesta viikonlopusta, jotka vietimme gradun kanssa ihan vaan kahdestaan. Muita toimiviksi todettuja konsteja olivat se persuksille potkiva kaveri ja palkintojärjestelmä, jossa aina jokaisesta uudesta täyteen tulleesta kymmenluvusta ropsahti jokin kiva palkinto.

Että sellaista! Jos nyt jotain pitäisi vetää yhteen, niin loppu hyvin, kaikki hyvin ja olo on melkoisen ylpeä ja onnellinen. Ja kaikille, joilla homma on vielä vähäisen vaiheessa, niin hurjasti tsemppiä, kyllä se siitä!